Virian henkilöstöanti ylimerkittiin tänäkin vuonna

Virian henkilöstö olisi tänäkin vuonna ostanut enemmän yhtiön osakkeita kuin niitä oli henkilöstön osakekannustinohjelmassa tarjolla.

Viria Oyj on laskenut liikkeeseen yhteensä 83 789 uutta osaketta osana konsernin henkilöstön pitkän aikavälin kannustinohjelmaa. Osakeanti perustuu varsinaisen yhtiökokouksen 9.5.2019 antamaan valtuutukseen.

Osakeohjelmassa tarjottuun mahdollisuuteen ostaa yhtiön osakkeita tarttui noin puolet konsernin henkilöstöstä. Osakkeita merkitsi kaikkiaan 330 henkilöä. Ylimerkinnän vuoksi osakemäärää jouduttiin kaikilla leikkaamaan viidenneksellä. Osakkeen hinta määräytyi osakkeen Privanetin puolen vuoden keskikurssista, josta henkilöstö sai 10 %:n alennuksen.

“Osakeohjelman saama suosio kertoo henkilöstön sitoutumisesta ja uskosta Virian menestymiseen. Vastaava ohjelma käynnnistyi myös viime vuonna, ja silloinkin yli puolet henkilöstöstä osti osakkeita. Toimialoillamme vallitsee kova kilpailu osaajista, siksi sitoutuneet työntekijät ovat meille erityisen arvokkaita”, sanoo Virian toimitusjohtaja Mika Vihervuori.

Palkkioksi sitoutumisestaan ostajat saavat reilun kahden vuoden kuluttua maksuttomia lisäosakkeita, joiden määrä on neljäsosa nyt hankittujen osakkeiden määrästä. Lisäosakkeiden saaminen edellyttää, että työntekijä omistaa hankitut osakkeet sitoutumisjakson päättymiseen saakka ja on tuolloin edelleen Viria-konsernin palveluksessa. Ohjelmaan sisältyy myös johdolle ja joillekin avainhenkilöille suunnattu, suoritusperusteinen palkkiomalli.

Uudet osakkeet on tänään merkitty kaupparekisteriin. Yhtiön osakkeiden lukumäärä on uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen 5 467 389 osaketta. Merkintähinta kirjataan kokonaisuudessaan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

 

Lisätietoja                          toimitusjohtaja Mika Vihervuori, puh. 040 720 2140

 

Viria on tieto- ja turvateknologian ratkaisutoimittaja, joka rakentaa digitalisaatiota turvallisesti. Toiminnassamme yhdistyy tiedolla johtamisen, digitaalisen liiketoiminnan sekä fyysisen ja tietoturvallisuuden vankka asiantuntemus sekä asiakasläheinen ja uutta luova toimintatapa. Viria-konsernin muodostavat emoyhtiö Viria Oyj ja sen tytäryhtiöt Viria Security Oy, Aureolis Oy, Bitfactor Oy, Hibox Systems Oy, Tansec Oy ja Spellpoint Oy. Yhtiöt ovat kaikki hyvässä kasvussa ja niillä on vankka markkina-asema.  Virian liikevaihto vuonna 2018 oli 105 miljoonaa euroa. Henkilöstöä konsernissa on tällä hetkellä noin 690.  www.viria.fi

Virialla tapahtuu