Vinkkejä kameravalvontapalvelun onnistuneeseen hankintaan

Asiantuntevan kumppanin avulla on hyvä kartoittaa parhaiten turvallisuutta edistävä ja samalla kustannustehokas ratkaisu, joka palvelee juuri omia tarpeita.

1) Tarvekartoituksesta liikkeelle

Uutta hankintaa mietittäessä tarkastele sekä nykyisiä että tulevia tarpeita. Onko esimerkiksi organisaation tilojen käyttöön tulossa muutoksia, millainen kuvanlaatu halutaan tai miten tehtävä hankinta kytkeytyy jo olemassa oleviin turvajärjestelmiin? Kannattaa myös miettiä, voidaanko kameravalvonnalla tehostaa tai parantaa olemassa olevia prosesseja, samalla kun järjestelmä suorittaa ensisijaista tehtäväänsä. Asiantuntevan kumppanin avulla on hyvä kartoittaa parhaiten turvallisuutta edistävä ja samalla kustannustehokas ratkaisu, joka palvelee omia tarpeita ja sopii jo olemassa olevaan kokonaisuuteen.

2) Perehdy sekä laitteistoon että palveluihin

Valvontajärjestelmähankinnoissa kiinnitä huomiota paitsi laitteistoon ja sen tekniikkaan myös valittavan kumppanin tarjoamiin palveluihin. Virialta kameravalvonnan voi hankkia kertainvestoinnin lisäksi myös kokonaispalveluna, jolloin alkuinvestointeja ei tarvita. Valvontakameroiden kuva voidaan lähettää suoraan Virian etäpalvelimelle, josta ympäri vuorokauden toimiva Virian hälytyskeskus pystyy valvomaan tilannetta asiakkaan niin halutessa. Jos järjestelmää ei hankita palveluna, tulee miettiä, kuka vastaa huollosta.

3) Lisäpalveluissa on eroja

Tutustu lisäpalveluihin ja niiden sisältöön huomataksesi erot kumppanien välillä. Lisäpalveluihin voi kuulua vaikkapa teknistä valvontaa tai erilaisia hälytyspalveluita. Virialla tekninen etävalvonta mahdollistaa kameravalvontapalvelimen jatkuvan seurannan. Näin ongelmatilanteet huomataan nopeasti ja hälytyskeskuspäivystäjä ilmoittaa viasta huollosta vastaavalle. Myös virtuaalivartijakierrokset ovat mahdollisia.

4) Kokonaisturvallisuus haltuun

Käsittele turvallisuuteen liittyviä hankintoja kokonaisuutena. Miten tehtävä hankinta istuu organisaation kokonaisturvallisuuteen? Jatkuva ylläpito ja kehittäminen on tietoturvan kannalta oleellista. Verkkoon kytketty kameravalvonta ei ole ainoastaan fyysinen laite, vaan myös sen digitaalinen turva on huomioitava. Suljettuihin järjestelmiin verrattaessa hyödyt ovat kuitenkin useimmiten niin suuret, että tietoturvauhan käsittely kannattaa. Myös lainmukaisuudesta on huolehdittava. Virialla asiantuntijat varmistavat jo kartoitusvaiheessa, että kameravalvontaa koskevat lait ja asetukset täyttyvät.

5) Tiedon jalostamisella lisähyötyä

Selvitä, miten voit jatkojalostaa turvajärjestelmien tuottamaa tietoa. Kameravalvonnasta saatua tietoa voidaan hyödyntää monin tavoin organisaation toiminnan kehittämisessä. Virialla panostetaan vahvasti digitaalisen ja fyysisen turvallisuuden ohella myös tiedon jalostamiseen. Esimerkiksi kameravalvonnan avulla voidaan kerätä tietoa vaikkapa asioinnin ruuhkahuipuista ja kävijäprofiileista. Näitä tietoja voidaan hyödyntää edelleen liiketoiminnan kehittämisessä. Turvallisuus on menestystekijä.

 

 

Virialla tapahtuu