Riverialle turvallisuusalan kolmoisvoitto Taitaja2019-kisoissa – turvatekniikan valmentaja Virialta

Ammattitaidon SM-kilpailuissa turvallisuusala oli täysin Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Riverian opiskelijoiden hallussa, sillä he nappasivat kilpailussa kolmoisvoiton. Turvatekniikassa Riverian kilpailijoita valmensi projektipäällikkö Jouni Kainulainen Virialta.

Voittajaksi kilpailussa mitteli Petra Kasurinen ja toiselle ja kolmannelle sijalle sijoittuivat Toni Makkonen ja Samuel Tiili.

Kilpailussa turvallisuusalan opiskelijoiden piti hallita laajasti alaansa liittyviä erilaisia tehtäviä ja tilanteita, kuten kohteen kiinniottotilanne, turvasuojaustehtävä, toiminta onnettomuuspaikalla, kohteen riskikartoitus ja fyysistä kuntoa mittaava tehtävä.

Turvasuojauksen osalta Riverian opiskelijoita valmensi kilpailua varten Virian projektipäällikkö Jouni Kainulainen. Hän kävi kevään aikana muutaman kerran valmentamassa opiskelijoita.

Kilpailijat suorittivat kohteen riskikartoituksen VR-lasien avulla. Kuva: Karoliina Kolehmainen

”Valmensin heitä käsittelemään hälytysjärjestelmää, johon sisältyy muun muassa liiketunnistimia, ovikoskettimia ja paloilmoittimia”, Kainulainen kertoo. Järjestelmä voi tulla arkikäyttöön monille oppilaille myöhemmin esimerkiksi vartijan työssä. Varsinaisessa kilpailussa he pääsivätkin näyttämään taitonsa järjestelmän käsittelyssä.

Kainulainen oli Riverian opiskelijoista ylpeä. ”Helppo oli valmentaa, sillä finalistit olivat niin motivoituneita ja huomasi, että heitä todella kiinnostaa turvallisuusala”, hän iloitsee.

Kokonaisuutena kilpailu oli menestyksekäs Riverialle ja sen opiskelijoille, sillä he saivat kilpailusta yhteensä 18 mitalia, kunniamaininnan sekä Taitajien Taitaja -palkinnon.

Onnittelut finalisteille, Riverialle sekä valmentajille erinomaisesta työstä!

Pääkuva: Irma Lehikoinen

Virialla tapahtuu