Liiketoimintatiedon hyödyntämisen asiantuntija Aureolis ostaa Perigeumin

Virian osakkuusyhtiö, vahvassa kasvussa oleva Aureolis Oy on ostanut samalla alalla toimivan Perigeum Oy:n koko osakekannan.

Aureolis on liiketoimintatiedon hyödyntämiseen keskittynyt asiantuntijaorganisaatio, jonka palvelut kattavat koko BI-alueen tietovarastoinnista ja raportoinnista analytiikkaan sekä tiedolla johtamisen tukeen. Perigeumin BI-osaaminen erityisesti big datan hyödyntämisen ja teollisen internetin alueilla vahvistaa ja täydentää Aureoliksen nykyistä BI-palvelutarjoamaa.

Yritysoston myötä Aureolis vahvistaa asemaansa yhtenä merkittävimmistä liiketoimintatiedon hyödyntämisen asiantuntijayrityksistä. Yhtiö osti joulukuussa 2017 Eximia BI:n, ja näiden kahden yrityskaupan jälkeen se työllistää lähes 150 BI-alueen ja liiketoimintatiedon hyödyntämisen asiantuntijaa Helsingissä, Espoossa, Lappeenrannassa ja Oulussa. Aureolis tavoittelee jatkossakin kannattavaa kasvua liiketoimintatiedon hyödyntämisen alueella.

Lue koko tiedote täältä.

 

Aureolis Oy on vuonna 2001 perustettu Business Intelligence -alueeseen ja liiketoimintatiedon hyödyntämiseen keskittynyt asiantuntijaorganisaatio. Vuonna 2017 Aureoliksen liikevaihto oli noin 8,5 milj. euroa ja yhdessä Eximia Business Intelligence Oy:n kanssa noin 12,5 milj. euroa.

Perigeum on vuonna 2002 perustettu digiympäristöjen datan liiketoiminnalliseen hyödyntämiseen keskittynyt asiantuntijaorganisaatio, joka työllistää 16 asiantuntijaa Espoossa. Yrityksen liikevaihto vuonna 2017 oli noin 2,6 milj. euroa.

Virialla tapahtuu

Viria lahjoittaa SeAMKille 20 000 euroa

Viria Oyj on lahjoittanut Seinäjoen ammattikorkeakoululle 20 000 euroa. Lahjoituksen luovuttivat SeAMKille yhtiön hallituksen puheenjohtaja, professori Vesa Routamaa ja toimitusjohtaja Mika Vihervuori.