Anvia Oyj:n yhtiökokous vahvisti nimenmuutoksen ja valitsi uuden hallintoneuvoston

Anvia Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous kokoontui Seinäjoelle 19.1.2017 päättämään muun muassa yhtiöjärjestyksen muuttamisesta.

Syynä yhtiökokouksen koolle kutsumiseen oli välitilinpäätöksen 1.1.-31.7.2016 vahvistaminen, jotta loputkin Elisan omistamat osakkeet voidaan lunastaa ja yritysjärjestely viedä loppuun. Elisalla on yhtiön osakkeita vielä noin 9 000, jotka nyt lunastetaan ja mitätöidään. Tämän jälkeen kokonaisosakemäärä on noin 54 000.

Yhtiöjärjestyksen muutoksista näkyvin on yhtiön toiminimen muuttaminen Viria Oyj:ksi. Nimenmuutoksella selkeytetään eroa vanhaan konserniin ja Elisalle myytyihin yhtiöihin, joista osa edelleen toimii Anvia-nimellä. Virian toimiala on yhtiöjärjestyksessä ”tiedon välittämiseen, turvallisuuteen ja erilaisten teknologiaan liittyvien liiketoimintojen harjoittaminen, hallinnointi, kehittäminen ja konsultointi, kiinteistöjen ja osakkeiden omistus, vuokraus ja myynti sekä rahoitus- ja sijoitustoiminta”.

Uudessa yhtiöjärjestyksessä pienennettiin sekä hallituksen että hallintoneuvoston kokoa. Hallitukseen kuuluu jatkossa 5 – 7 jäsentä ja hallintoneuvostoon 18. Hallintoneuvoston uusi kokoonpano päätettiin yksimielisesti hallinnon ja Anvian pienosakkaat ry:n yhdessä neuvotteleman ehdotuksen mukaisesti. Hallintoneuvostossa jatkavat Inger Aaltonen, Pekka Haapanen, Jari Karjalainen, Susanna Koski, Juha Luukko, Björn Pundars, Ossi Viljanen ja Tom Westermark. Lisäksi uusiksi jäseniksi valittiin Martti Alakoski, Carita Ehnström, Asko Istolahti, Matti Kulmakorpi, Jorma Kuoppamäki, Kuisma Laukkola, Raimo Ristilä, Jan Saarela, Yngve Snickars ja Rune Westergård.

Yhtiöjärjestyksen äänileikkuripykälää tiukennettiin siten, että siinä huomioidaan myös samaan konserniin kuuluvien muiden yhtiöiden osakkeiden tuottamat äänimäärät. Äänileikkurin estää sen, että kukaan voisi yhtiökokouksessa äänestää yli yhdellä kymmenesosalla kokouksessa edustetusta äänimäärästä.

Virialla tapahtuu

Virian varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Viria Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Seinäjoella torstaina 9.5.2019. Kokouksessa oli edustettuna 2 041 700 osaketta eli noin 39 % kaikista osakkeista. Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen tilikaudelta 2018 ja myönsi vastuuvapauden tili-…